Blogi

27. Helmikuuta 2018

Mihin hävisivät asiakaspalvelun yhteystiedot?

Mikko Luhtaniemi

mikko.luhtaniemi@sentraali.fi

Teettämämme asiakaspalvelututkimuksen* mukaan suomalaisten ”eniten ärsyttää asiakaspalvelussa” -listalla muutaman sijan nousussa ja jo sijalla #3: yhteystiedot hankalasti löydettävissä!

Asiakaspalveluun otetaan harvoin yhteyttä, ilman selkeää syytä. Kun tarvetta ilmenee, on olennaisen tärkeää, että asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät helposti. Kuitenkin tuoreen tutkimuksemme mukaan 96% suomalaisista on sitä mieltä, että asiakaspalvelutilanne koetaan huonoksi/ärsyttäväksi, koska yhteystiedot ovat hankalasti löydettävissä.

On luvattu yhteydenoton olevan helppoa, mutta todellisuudessa ainoa vaihtoehto on soittaa puhelimella arkisin 8-16 numeroon, jonka selvittämiseen tarvitaan vainukoiran palveluita.

  –Nainen 25-34-v.

Voiko olla yleistyvä trendi, että yritykset ”piilottelevat” asiakaspalvelun yhteystietoja välttääkseen asiakkaiden yhteydenottoja ja näin säästääkseen asiakaspalvelukustannuksissa? Toivottavasti ei, sillä asiakaspalvelulla on merkittävä vaikutus paitsi mielikuviin myös asiakkaiden tuleviin valintoihin.

Hyvällä palvelulla on selvä yhteys asiakastyytyväisyyteen sekä myyntiin. Onnistuneen palvelukokemuksen ensimmäinen askel on, että asiakas löytää helposti kanavan yhteydenottoon. Onhan asiakaspalvelusi löydettävissä?

 

Tuotamme onnistuneita asiakaskohtaamisia ja autamme asiakasyrityksiämme tarjoamaan erinomaista asiakaspalvelua omille asiakkailleen. *Selvitimme Taloustutkimuksella marraskuussa 2017 teettämällämme tutkimuksella suomalaisten kokemuksia ja odotuksia asiakaspalveluille. Jatkossa kerromme lisää vinkkejä siitä, mitkä asiat asiakaspalvelussa ovat meille suomalaisille tärkeitä.

Ps. Ne asiakaspalvelussa kaikkein eniten ärsyttävät asiat ovat:
#1 yhteydenottoihin vastaamatta jättäminen
#2 epäystävällinen/töykeä palvelu.

Etsitkö osaavaa asiakaspalvelukumppania?

Haluatko kuulla lisää suomalaisten odotuksista ja siitä, miten voisimme tukea yritystäsi asiakaspalvelun toteutuksessa ja kehittämisessä? Ota yhteyttä ja järjestetään tapaaminen!

Mikko Luhtaniemi

Asiakkuuspäällikkö

Olli Salmela

Olli Salmela

Myyntipäällikkö

Sulje