Johto

PDF Print Mail

Kaj Lindholm, Toimitusjohtaja
Koulutus: Meriupseeri
Työhistoria: Toiminut yli 15 vuotta numeropalveluliiketoiminnan parissa. Vastannut aiemmin Elisan taksivälitystoiminnasta taksikeskuksen osastopäällikkönä sekä Elisan numeropalveluliiketoiminnasta Numeropalvelut-liiketoiminnan osastopäällikkönä. Siirtynyt vuonna 2001 liiketoimintakaupan yhteydessä Enirolle vastuualueenaan Eniron Voice-liiketoiminta Suomessa. Työskennellyt aiemmin lähes 10 vuotta eri upseerin tehtävissä Merivoimissa sekä myynti- ja esimiestehtävissä ISS:llä.

Jouni Venäläinen, Talous- ja hallintojohtaja
Koulutus: KTM, FM
Työhistoria: Toiminut ennen Enirolle tuloa neljän ja puolen vuoden ajan Gutta Oy:ssä talouskonsulttina ja projektivastaavana monipuolisissa taloushallinnon kehityshankkeissa sekä Stora Enso Oyj:ssä analyytikkona. Sitä ennen toiminut englanninkielen opettajana.

Minna Gardemeister, Johtaja, HR
Koulutus: FM
Työhistoria: Toiminut yli 13 vuotta erilaisissa HRM:n ja HRD:n esimies-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Työskennellyt aiemmin mm. A-Katsastus Oy:n henkilöstöpäällikönä, Kansaneläkelaitoksen Helsingin vakuutuspiirin apulaisjohtajana vastuualueenaan HR. Lisäksi on toiminut projektipäällikkönä SAP - HR-hankkeessa sekä HR-asiantuntijana.

Risto Ylitalo, Johtaja, Myynti ja yhteiskuntasuhteet
Koulutus: Poliisin virkatutkinto
Työhistoria: Toiminut yli 10 vuotta Contact Center -liiketoiminnan parissa. Työskennellyt ensin operaattorin asiakaspalvelussa ja sen jälkeen Sentraalissa vastaten 2003-2008 Contact Center -liiketoiminnasta toimitusjohtajana. Siirtynyt nykyiseen tehtävään 2008, jolloin Sentraali myytiin kokonaisuudessaan Enirolle.

Pirjo Haaga, Johtaja, Inbound
Työhistoria: Toiminut yli 15 vuotta Contact Center -liiketoiminnan parissa. Työskennellyt niistä ensimmäiset kymmenen vuotta eri esimiestehtävissä Elisassa ja sen jälkeen Eniro Finlandissa tuotantopäällikkönä vastuualueenaan Numeropalveluiden palvelutuotanto. Sitä ennen toiminut Otavassa Weilin & Göös:llä liki kymmenen vuotta.

Stefan Anderson, Johtaja, Liiketoiminnan kehitys
Koulutus: KTM
Työhistoria: Toiminut vuodesta 2004 lähtien erilaisissa myynnin, markkinoinnin sekä tuote- ja liiketoiminnan kehityksen tehtävissä Enirossa. Työskennellyt sitä ennen eri johtotehtävissä mm. Sanoma Oy:ssä, Schibstedillä, Canal Digitalissa ja Procter & Gamblessa.

Paavo Reinikainen, Johtaja, Outbound
Koulutus: KTM
Työhistoria: Toiminut yli 10 vuotta Contact Center -liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen parissa. Ennen Eniro Sentraaliin tuloa tuottanut Outbound -palveluita yrittäjänä, toiminut OP-Pohjola-ryhmässä myynninjohtamis- ja kehitystehtävissä sekä vastannut SVM-Yhtiöt Oy:ssä konsernin telemarkkinointitoiminnoista.